Kalajuttuja

"Fishing not a matter of life and death - it's much more important than that!"

"There's a reason they call it fishing and not catching."

The difference between fly fishers and worm dunkers is the quality of their excuses.

Work is for people who don't know how to fish.

***

Sain eräänä päivänä kalan, oikean vonkaleen jonka nautin fishmarketissa.........

***

Tuas alakutalavesta lähärettihin siipan kans kattelemahan merimaisemia Korppoon suuntaha ja päätettihin nuata ruastuneeta kalamiähen taitoja parannella siinä samas. Mikäs son mukavampaa ku sipaasta pikkuusen voita eväsleipien välihi, laittaa rommi-kaakaota termarihin ja pilikkivehkeet olaalle? No,siinä aikamma kyykittyämmä huamasimma kyllä nopiaa, nottei siältä mitää kalaa nouse; oli nii jesuksen kylymää, että munakki meinas jäätyä, piliki ny siinä sitte! Siinä sitte jo oltihi pikkuusen lähtöä tekemäs, mitä ny miäs jäi viälä siihen toimittelemahan jonku paikallisen urhoollisen kans, nii rupes se pilikkivapa nii julumetusti nykimähän. Molin siinä jo ihan hupinoos, notta mitä nyt teherähän?!Molin kyynerspäätä myären silä avannos ja kauhiaa vetua vaan siälä pilikin toises pääs...Miähet rupes siinä sitten sitä avantua hulluna hakkaamahan suuremmaksi, notta saarahan saalista sitte jäälle. Mulloli jo välillä päätä veren alla, ku ei ne meinannu saara mitäää tehtyä ja vapa nykii vaan. Lopulta saimma kumminki saalihi uuvutettua ja kiskooomma sen rannalle ja kylloli kuuule komiaa katteltavaa: ihan maharottoman kokoonen hauki siinä sätkii! Silloli silimiät pyöriät ku isoomumman pullat, rankaa niinku piänellä rokotiilillä ja hampahat terävät ku anopin kiäli! Sellaasta ihimettä Korppoos ei oo sen koommin nähty, painooki sata kilua koko hauki!Moomma ny sitte haukipullia syäny koko alakuvuaren ...

***

Pikkutyttönä minulla oli tapana istuskella mummolassa laiturin nokassa ja liruttaa varpaita järvessä. Aina silloin tällöin, jos oikein tarkasti katseli, saattoi nähdä pikkupikku kaloja liikenteessä, mutta silloin piti pitää varpaat ihan paikallaan; muuten pikkukalat hävisivät salamana näköpiiristä. Eräänä kuumana iltapäivänä taas istuksin sillä samalla paikalla kuin aina ennenkin, kun joku nappasi isovarpaastani kiinni... Säikähdin tietysti ensin, mutta uteliaana lapsena oli pakko kurkata laiturin alle, että mikä siellä oikein oli ja pudota molskahdin järveen. Siinä samassa ohitseni ui valtavan kokoinen kala, joka ohimennessään läiskäisi pyrstöllään sääriäni ja ui huimaa vauhtia pois. Kömmin takaisin laiturille ja ihmettelin, että mitä tuossa oikein tapahtui, kun tajusin, että isovarpaasta oli ihan puraistu pala irti. Kipitin hurjalla vauhdilla mummon helmoihin ja itkun sekaisella äänellä kerroin tapahtuneesta. Mummo otti asian oikein hyvin: rauhoitti itkevää pikkutyttöä, laittoi laastarin ja paransi maidolla ja pikkuleivillä. Tämä jäi mummon ja minun kesälomasalaisuudeksi, mutta nyt vuosia myöhemmin en tiedä mitä tekisin, kun isovarpaaseeni on alkanut kasvaa suomuja...

***

Kesä 2005 keski-suomi... Oltiin vuokrattu kesä-mökki Joutsasta, koska tiesin että sieltä saa hyvin kalaa, eräänä iltana avo-vaimoni pyysi saada lähteä mukaan uistelemaan ja ajattelin että mikäs siinä, mutta varmuuden vuoksi laitatin sen vavan perään sellaisen vaapun millä en koskaan ollut saannut mitään ja itselleni tietenkin luotto pelin, näin varmistaisin omat saamiseni ja ehkä saisin vähän itsetuntoani kohennettua paremmaksi, mutta mitens kävikään oltiin ehkä pari tuntia järvellä ja minä itsekeskeinen reppana en saannut sintin sinttiä mutta emäntä repi kaloja veneeseen sen minkä kerkisi ja samalla totesi kovaan ääneen kuinka helppoa tämä oli ja ihmetteli kuinka minä en saannut mitään, sillä hetkellä ajattelin että ostaisin seuraavan kalani torilta.

***
Olin isoveljeni kanssa kalassa. Luonnollisesti kaupunkilasityttönä en ollut ottanut edes saappaita mukaani. Tästä sitten sainkin kuulla ja olin koko seurueemme pilkankohde. Olin kuitenkin halukas kokeilemaan kalastusta ja lainasin veljeni saappaita, jotka olivat jonkin verran isot. Veneessä ollessamme minullehan ei edes annettu kunnon vehkeitä vaan sain pienen pilkkivavan. Kalaonnemme oli todella huono eli saalista emme saaneet. Kun rantauduimme, niin hyppäsin hivenen liian aikaisin veneestä jolloin putosin veneen ja laiturin väliin. Tämähän nauratti taas koko seuruetta kuinka hyvä kalamies olinkaan. Mutta laiturille noustessani löysin veljeni lainaamista saappaista siian. Ainut kala joka saatiin ja sekin saappaalla kalastettuna. Eli kuka nyt oli saapas!

***
Nuori pappi pääsee kahden iäkkään piispan mukaan ensimmäistä kertaa ongelle. Heidän onkittuaan hetken tyynellä järvellä madot loppuvat. Tällöin toinen piispa nousee ja sanoo, että matoja hän voi mennä hakemaan lisää.

Piispa noussee venheen partaan yli ja – lähtee kävelemähän maata päin!

Nuori pappi ei usko silmiään: hän näkee kunnianarvoisan menthoorinsa kävelevän vetten päällä kevyin askelimin. Pian palaa veden päällä astelleen piispa tuoden lisää matoja.

heidän ongittuaan taas hetken madot loppuvat taas, jolloin toinen piispa nousee lähteäkseen hakemaan matoja. Papin SUUREKSI ihastukseksi hän tekee kuten virkaveljensä: hänkin kävelee rantaan vettä pitkin.

Kun madot loppuvat taas kolmannen kerran, vanha pappi nousee ja tarjoutuu hakemaan matoja. Aivan uudella tarmolla hän astuu partaan yli reippaasti, mutta molskahtaa veteen auttaen.

Vanhemmat virkaveljet kurovat partaan yli. Toinen ryhtyy puhumaan sanoen:
- Poikani, on toki hyvä, että uskosi on luja, mutta parempi on tietää, missä kivet ovat.

***

Kauniina sunnuntai-iltapäivänä lähdimme Mustikkamaan liepeille kokeilemaan pilkkionneamme. Lämpimästi päälle, asialliset vehkeet mukaan ja jäälle. Aikamme kyykittyämme avannon äärellä, alkoi jo vaikuttaa siltä, ettei me mitään kalaa saadakaan. Pelit ja vehkeet oli vimpan päälle, mutta mitään ei muka saatu?! Päätimme kuitenkin vielä yrittää hetken aikaa ja varmuuden vuoksi vaihdoimme pilkkiä houkuttelevamman väriseksi ja johan nappasi!

Se oli hillitöntä ja häpeämätöntä kalankiskontaa siitä eteenpäin! Ei ehtinyt kuin 13 sekuntia kulua niin saalis oli jo kuivalla maalla ja pilkki takaisin avannossa… Kuhaa nousi ihan käsittämättömään tahtiin! Ahtia ehdittiin kiittää jo moneen otteeseen.

Tätä hurjaa tahtia jaksoimme muutaman tunnin, mutta sitten alkoi jo omaatuntoakin kolkuttaa; eihän tämmöisiä kilomääriä kuhaa kukaan jaksa kotiinsa kuljettaa. Eikun kalat ämpäriin ja kotio päin! Muutaman sintin lahjoitimme parille hieman epäonnisemmalle pilkkijälle ja naapurin kissa sai kotiportailla kilon herkun!

***

Kalamiehen suusta kuultua: voi kun edes kerran saisi mahdottoman kokoisen kalan, ettei aina tarvitsisi valehdella…

***